Wanha Karhunmäki

Tule viihtymään idyllissä.

Vapaa-ajankeskus Wanha Karhunmäki

Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista

Haemme toiminnanjohtajaa


03.03.

Karhunmäki-säätiö hakee

 

TOIMINNANJOHTAJAA

määräaikaiseen sijaisuuteen johtamaan ja kehittämään Wanhan Karhunmäen toimintaa.  

 

Wanha Karhunmäki on Karhunmäki-säätiön ylläpitämä vapaa-ajankeskus Lapualla. Palvelemme juhla-, leiri- ja yritysasiakkaita sekä yksityisiä matkailijoita ympäri vuoden. Talossa on monipuoliset tilat ja tilausravintola suurtenkin tilaisuuksien toteuttamiseksi. Matkailuliiketoiminnan lisäksi säätiö ylläpitää aatteellista toimintaa herännäisyyden hengessä.

 

Toiminnanjohtajalta edellytetään liiketaloudellista osaamista. Arvostamme talous- ja henkilöstöhallinnon osaamisen lisäksi hyviä markkinointi-, vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja sekä yrittäjämäistä asennetta työntekoon. Työssä tarvitaan myös suomen-, ruotsin- ja englanninkielen taitoa sekä mahdollisuutta käyttää omaa autoa.

 

Liiketoiminnan hoitamisen lisäksi toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu myös talkootyön organisoiminen.

Toiminnanjohtaja toimii myös säätiöhallituksen kokouksissa sihteerinä ja esittelijänä.

 

Työ on kokoaikainen vaihtelevin työajoin, sisältäen säännöllisesti myös ilta- ja viikonlopputyötä. Noin vuoden pituinen sijaisuus täytetään toukokuussa 2018 kolmen kuukauden koeajalla. Ennen tehtävän vastaanottoa esitettävä hygieniapassi, todistus terveydentilasta sekä rikosrekisterilain 6 § 2. momentin mukainen rikosrekisteriote.

 

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen pyydetään lähettämään 29.3.2018 mennessä osoitteeseen tiia@wanhakarhunmaki.fi. Lisätietoja toiminnanjohtaja Tiia Ylinen 050-540 1711 tai hallituksen puheenjohtaja Heikki Keisala 0500-158 895.


Takaisin uutisiin

Uudistuneet

illanviettotilat käytettävissänne.

Vilkaise tarjouksemme!

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito